Siirry sisältöön

Mitä tapahtuu pyhäinpäivän iltakirkossa?

26.20.2026 Kari Jääskelä, suntio

Joka vuosi seurakuntaa kutsutaan kokoontumaan muistamaan vuoden aikana kuolleita iltajumalanpalvelukseen. Kyseessä ei ole kalenterivuoden aikana, vaan he ovat poistuneet keskuudestamme aikaisemman vuoden pyhäinpäivän jälkeen.

Kirkko on valaistu hämärämmin kuin tavallisesti kynttilöiden valoa korostaen. Alttari on puettu puhtaan valkeaan väriin, vaikka aihe tuntuukin synkältä. Valkea alttariväri ja kynttilöiden valo korostavat iloa ikuisesta elämästä ja jälleennäkemisen toivosta Kristuksen valossa.

Tänä vuonna sytytystä odottavia kynttilöitä odottaa alttarikaiteella kaikkiaan 93 kappaletta. Kaikille vainajille ei sytytetä automaattisesti kynttilää, vaan omaisilta on kysytty siihen lupa etukäteen.

Kun kynttilöiden sytyttäminen alkaa, suntio saapuu alttarin taakse sytyttämään kynttilöitä. Rauhallisesti jokaisen kynttilän kohdalla luetaan vainajan koko nimi ja ikä. Kaikkien kynttilöiden sytyttämisen jälkeen sytytetään vielä yksi kynttilä muualle haudattujen yhteiseksi muistoksi.

Jumalanpalveluksen jälkeen on mahdollista halutessaan ottaa mukaansa vainajan kynttilä. Tilaisuuden toimittajilta löytyy nimilistat, joista voidaan tarkistaa mikä kynttilä oli kenenkin. Kynttilöiden alustoihin on merkitty numerot sekä vainajan nimi. Suntio avustaa tarvittaessa kynttilän löytämisessä.

Vaikka tänä vuonna ei omaa läheistä olisi poistunut ajasta ikuisuuteen, olet yhtä lailla tervetullut mukaan palvelukseen. Suru läheisen poismenosta voi olla vanhempaa pereua tai ei aivan lähipiiristä, se ei ole vähäarvoisempaa. Kaikki paikalla olevat ovat tulleet kunnioittamaan läsnäolollaan mennyttä elämää.

Voitte yhdessä kokea kuinka suru koskettaa paikalla olevia.

Heitä muistaen, jotka ovat jo menneet edeltä.

Hentojen liekkien valossa.

Suntio Kari Jääskelä