Siirry sisältöön

Rippikoulu

Rippikoulu vahvistaa nuorten uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan ja varustaa heitä elämään kristittyinä. Rippikoulu on paikka, jossa nuori saa miettiä elämän tärkeitä asioita. Rippikoulu on elämää Jumalan kasvojen edessä. Se on kasteopetusta, rukousta ja ehtoolliseen kasvamista. Se vahvistaa ja varustaa elämään kristittynä, juhlistaa yhteyttä Jumalaan ja seurakuntaan sekä lähettää elämään Kristuksen seuraajana.

Iso puinen risti seinässä.
Nuoret istuvat Hammasniemen takkahuoneessa.
Palavaa kynttilää asetellaan kynttilänjalkaan.
Logo Haapaveden isosille. Logossa Jeesus ajaa pappatunturilla.

Tervetuloa rippikouluun!

Rippikoulussa jutellaan elämästä ja uskosta, ja tehdään asioita yhdessä ryhmän ja ohjaajien kanssa. Useimmiten nuori käy rippikoulun sinä vuonna, kun hän täyttää 15 vuotta. Rippikoulussa nuori vahvistaa sitä uskoa, johon hänet on kastettu. Rippikoulun voi käydä myös aikuisena.

Rippikoulun hinta on 80 euroa. Maksu sisältää mm. täyden ylläpidon, leirivakuutuksen ja konfirmaatiovalokuvan. Jos rippikoulun maksaminen on taloudellisesti haastavaa, voit olla yhteydessä diakonissa Hannele Ollilaan.

Nuoret istuvat aittakirkossa hartaudessa.

Rippikoulun aikajana

Rippikoulu toteutetaan noin puolen vuoden aikana. Rippikoulun aikana osallistutaan seurakunnan toimintaan ja pohditaan uskoon ja elämään liittyviä kysymyksiä. Rippikoulu koostuu ryhmän yhteisistä tilaisuuksista, riparipassin täytöstä, leireistä ja konfirmaatiojuhlasta. Saat kaikkiin tarkemmat ohjeet omalta rippikoulun ohjaajaltasi!

Sormet näpyttelevät kannettavan tietokoneen näppäimistöä.

Ilmoittautuminen

Rippikouluun ilmoittaudutaan sähköisesti alkusyksystä rippikoulua edeltävänä vuonna. Ennen sitä nuorisotyönohjaajat käyvät yläkoululla uskonnontunnilla kertomassa ilmoittautumisesta.

Nuoret kävelevät kädet toistensa harteilla.

Ripari-info

Aluksi järjestetään kaikille yhteinen ripari-info jumalanpalveluksen jälkeen. Tilaisuudessa jaetaan riparipassit ja annetaan tärkeää tietoa rippikoulusta.

Iso puinen risti seinässä.

Ennen rippileiriä

Osallistutaan jumalanpalveluksiin ja nuorisotoimintaan oman rippikouluryhmän kanssa yhdessä. Yhdessä myös suunnitellaan ja toteutetaan yksi jumalanpalvelus!

Nuoret istuvat Hammasniemen takkahuoneessa.

Leiri

Rippikoulun tunnetuin ja odotetuin osa on rippileiri. Tähän osaan kuuluu viikonloppuleiri sekä viikon mittainen leiri Hammasniemessä. Leirin voi viettää myös päivärippikouluna, jossa nuori yöpyy kotona.

Papilla on toinen käsi ylhäällä tehdäkseen ristinmerkin.

Konfirmaatio ja rippijuhlat

Rippikoulu päättyy konfirmaatioon ja rippijuhliin! Rippijuhla alkaa konfirmaatiomessulla, jossa pukeudutaan valkoiseen albaan. Konfirmaatiomessu on jumalanpalvelus, jossa rippikoulun käyneet vahvistavat kasteessa saamansa uskon ja saavat täyden kirkon jäsenyyden. Kotona voidaan järjestää rippijuhlat nuoren toiveiden mukaisesti.

Logo Haapaveden isosille. Logossa Jeesus ajaa pappatunturilla.

Rippikoulun jälkeen

Nuori on tervetullut mukaan seurakunnan nuorten toimintaan: nuorteniltoihin, leireille, tapahtumiin, isostoimintaan sekä nuorten vaikuttajaryhmään!

Tietoa rippikoulusta

Millainen rippikoulu voi olla?

Rippikoulun voi käydä eri tavoilla. Sen voi käydä leirillä, päivisin tai yksityisrippikouluna.

Tavallisin tapa on leiririppikoulu kotiseurakunnassa. Eri järjestöillä on tarjolla myös monenlaisia teemaleirejä: vaellus-, laskettelu-, purjehdus-, musiikki-, urheilu- ja ympäristöaiheisia ripareita.

Leiripäivinä tehdään erilaisia tehtäviä ja ollaan paljon yhdessä. Iltaisin on ohjelmaa, lauletaan, nauretaan ja syödään hyvin. Leirillä nuori saa itse osallistua, kokeilla ja miettiä asioita.

Rippikoulussa on mukana pappi, nuorisotyönohjaaja ja muita seurakunnan työntekijöitä. Lisäksi mukana on isosia ryhmänohjaajina, eli nuoria, jotka auttavat ja opastavat.

Oman seurakunnan riparitarjonnan löydät seurakunnan verkkosivuilta. Myös kristilliset järjestöt järjestävät rippikouluja.

Milloin rippikoulu käydään ja kuka voi osallistua?

Useimmat suomalaiset nuoret käyvät rippikoulun sinä vuonna, kun he täyttävät 15 vuotta. Rippikoulun käy haapavetisestä ikäluokasta joka vuosi yli 90 %. Rippikouluun osallistuminen on vapaaehtoista.

Jos nuori on aloittanut koulun jo 6-vuotiaana, hän voi haluta käydä rippikoulun samaan aikaan luokkakavereiden kanssa. Tällöin huoltajan täytyy ottaa yhteyttä oman seurakunnan kirkkoherraan. Kirkkoherra voi antaa luvan, että nuori saa mennä rippikouluun jo 14-vuotiaana. Toki rippikoulun voi käydä vuotta myöhemminkin.

Rippikouluun ovat kaikki tervetulleita. Jos nuorta ei ole kastettu, hänet voidaan kastaa rippikoulun aikana. Jos nuori on kastettu, mutta ei kuulu kirkkoon, hän voi halutessaan liittyä kirkon jäseneksi. Kirkkoon kuulumaton voi käydä halutessaan rippikoulun, ilman konfirmaatiota.

Rippikoulun päätteeksi tapahtuvaan konfirmaatioon voi osallistua vain kirkkoon kuuluva nuori.

Rippikouluun ilmoittautuminen

Rippikouluun ilmoittaudutaan yleensä alkusyksystä rippikoulua edeltävänä vuonna. Voit kysyä lisää omasta seurakunnasta tai kirkon järjestöistä(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan), jotka rippikouluja järjestävät.

Rippikoulun voi käydä myös aikuisena. Kaikki seurakunnat järjestävät pyydettäessä aikuisrippikoulun joko yksityisesti tai ryhmässä.

Mitä rippikoulusta saa?

Rippikoulu päättyy konfirmaatioon. Konfirmaation jälkeen nuori saa:

Rippijuhla on nuoren oma juhla

Nuorta kannattaa juhlia. Yksi etappi monen nuoren elämässä on rippikoulun päättäminen, jonka jälkeen kirkossa järjestetään konfirmaatiomessu. Lisäksi kotona voidaan järjestää rippijuhlat nuoren toiveiden mukaisesti. Rippileirin ohjaajat ja isoset voi kutsua vierailulle konfirmaatiojuhlaan.

Jokaisella on oikeus käydä rippikoulu

Kaikilla nuorilla on oikeus osallistua rippikouluun. Kirkko haluaa, että jokainen nuori saa hyvän ja turvallisen kokemuksen rippikoulusta – lähtötilanteesta tai tarpeista riippumatta.

Kaikki oppivat eri tavalla, ja se otetaan huomioon rippikoulussa. Vaikka leiririppikoulu on yleisin tapa, se ei sovi kaikille. Pienempi ryhmä voi joskus olla parempi vaihtoehto. Siellä voi olla helpompi oppia ja jutella toisten kanssa.

Esimerkiksi kehitysvammaisille nuorille järjestetään pienryhmä­ripareita, joissa käytetään selkokieltä tai kuvia apuna. Viittomakielisille nuorille järjestetään rippikoulu viittomakielellä. Joskus nuorelle sopii parhaiten yksityisopetus yhdessä papin kanssa, omaan tahtiin.

Jos haluat erilaista tai erityistä tukea rippikouluun, ota ajoissa yhteyttä oman seurakunnan rippikoulupappiin. Silloin ehditte yhdessä löytää parhaan tavan käydä rippikoulu.

Pitääkö opetella jotakin ulkoa?

Rippikoulussa tavoitellaan ennen kaikkea kristinuskon tärkeiden asioiden ymmärtämistä. Niiden ulkoa osaaminen ei tarkoita pakolla pänttäämistä. Ulkoa osaaminen voi olla esimerkiksi sitä, että osaa lausua uskontunnustuksen yhdessä muiden kanssa.

Ulkoa opeteltavat tekstit ovat osa sitä kokonaisuutta, jolla rippikoulu varustaa nuoria elämään kristittyinä maailmassa ja liittymään seurakunnan jumalanpalveluselämään.

Kaikille yhteisiä opeteltavia sisältöjä ovat:

Rippikoulussa tutustutaan Raamattuun, Katekismukseen ja Virsikirjaan. Isä meidän -rukouksen ja kymmenen käskyn lisäksi yhteiseen keskusteluun voivat nousta erityisesti esimerkiksi seuraavat kristinuskon ydinkohdat Raamatusta:

  • Rakkauden kaksoiskäsky (Matt. 22:37–40)
  • Kastekäsky (Matt. 28: 18–20)
  • Pienoisevankeliumi (Joh. 3:16): “Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”
Turvallinen ja monipuolinen hengellisyys rippikoulussa

Rippikoulussa luetaan Raamattua, rukoillaan ja osallistutaan jumalanpalvelukseen. Rukous- ja hartaushetket kuuluvat luontevasti rippikoulun päiviin.

Tärkeää on, että hengellisyys rippikoulussa on turvallista ja monipuolista. Tarkoituksena on, että nuori voi löytää oman tapansa rukoilla ja osallistua jumalanpalvelukseen – myös rippikoulun jälkeen. Rukous ja usko voivat olla osa jokapäiväistä elämää.

Yhteisesti lausuttavat uskontunnustus, Isä meidän -rukous ja Herran siunaus yhdistävät nuoren kirkon yhteiseen jumalanpalveluselämään.

Nuoret osallistuvat itse rippikoulun hartauksien suunnitteluun ja toteutukseen. Yhdessä tekemällä nuori voi huomata, miten merkityksellisiä hiljaiset ja rauhalliset hetket voivat olla.

Rippikoulussa hartaushetket liittyvät myös elämän isoihin kysymyksiin, joita rippikoulussa pohditaan muutenkin.

Musiikki on tärkeä osa rippikoulua. Se kuuluu jumalanpalvelukseen, mutta myös muihin hetkiin leirillä. Laulamalla tai soittamalla nuori voi tuntea Jumalan läheisyyttä, jakaa tunteitaan ja olla osa yhteisöä.

Rippikoulun turvallisuusohjeet löytyvät evl.fi/plus -sivustolta.(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Lisätietoa muualla verkossa