logo

Haapaveden seurakunnan koronavirustilanteeseen liittyvä ohjeistus

Tiedote 12.3.2020

Haapaveden seurakunnan koronavirustilanteeseen liittyvä ohjeistus

Valtioneuvoston ja kirkkohallituksen ohjeistuksen sekä Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin soveltamisohjeen pohjalta Haapaveden seurakunta noudattaa seuraavaa toimintatapaa:

Haapaveden seurakunta hoitaa lakisääteiset tehtävänsä, jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset, kaikissa olosuhteissa. Mahdolliset tartuntariskit minimoidaan ja ehtoollisjumalanpalvelukset muutetaan sanajumalanpalveluksiksi Kiirastorstaihin saakka, jolloin tilanne arvioidaan uudelleen.

Kirkollisten toimitusten toteutuminen turvataan. Riskiarvion pohjalta voidaan harkita esimerkiksi toimitusten siirtämistä, vierasmäärän rajoittamista yhdessä omaisten kanssa tai muita ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä.

Valtioneuvosto on pyytänyt kiinnittämään erityistä huomiota riskiryhmien, kuten vanhusten ja sairaiden suojelemiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että laitoshartauksista väliaikaisesti luovutaan.

Kuitenkin säilytetään valmius ja mahdollisuus yksityisehtoollisiin.

Kerhot, retket, leirit, kuorot ja muut tapahtumat perutaan toistaiseksi.

Muista kuin välttämättömistä työmatkoista luovutaan.

Seurakunnan työntekijät ovat kokoaikaisessa valmiudessa seurakuntalaisia palvelevaan työhön, keskusteluun ja sielunhoitoon. Virasto pidetään avoinna normaalisti. Seurakuntalaiset voivat soittaa niin kuin tähänkin asti kenelle tahansa työntekijälle. Seurakuntalainen voi tavoittaa papin puhelimella, milloin vain. Pappien puhelinnumerot ovat seurakuntapastori Maija Vahteala 044 7001 521, kappalainen Jari Lehto 044 3598526 ja kirkkoherra Mauno Soronen 044 3598516. Sähköpostiosoitteet löytyvät kotisivujemme osiosta "yhteystiedot".

Päivystävän puhelimeen 044 3598512 voit soittaa viraston aukioloaikoina.

Haapaveden seurakunta varautuu koronavirustilanteen nopeaan muutokseen ja seuraa tilanteeseen liittyvää tiedottamista.

Toivon ja lohdutuksen Jumala olkoon meidän kaikkien kanssamme!

Lisätietoja: kirkkoherra Mauno Soronen