logo

Historia

Seurakunnan itsenäistyminen
Haapaveden seurakunta itsenäistyi Pyhäjoen emäseurakunnasta vuonna 1863. Seurakunnallista toimintaa on ollut jo 1600-luvulla, jolloin rakennettiin ensimmäinen kappeli.

Ristikirkko
Kolmas kirkko rakennettiin vuonna 1784. Kirkon suunnitteli Simon Silven-Jylkkä. Tämä ristinmallinen 1000 hengen pyhättö tuhoutui tulipalossa toukokuussa 1981. Palossa säästyi vuodelta 1751 oleva kellotapuli, ehtoollisvälineet sekä kaksi messukasukkaa.

Uusi seurakuntakeskus ja kirkko
Palaneen kirkon läheisyytyyn hieman rinnettä ylöspäin rakennettiin uusi Seurakuntakeskus, joka kirkon lisäksi sisältää kaikki hallinnolliset ja toiminnalliset tilat. Kirkko ja seurakuntakeskus vihittiin käyttöön adventtina 1984. Uuden kirkon kirkkosalissa on 500 istumapaikkaa, tarvittaessa lisätilaa saadaan siirtoseinällä erottuvasta seurakuntasalista. Seurakuntakeskuksen on suunnitellut turkulainen arkkitehtitoimisto Laiho - Pulkkinen - Raunio.

Uudet "barokkiurut"
Urut on suunnitellut Asko Rautioaho, käyttäen soinnillisena esikuvanaan ranskalaisia barokkiurkuja. Urkurakentamo Tuomen rakentamissa uruissa on kaiken kaikkiaan 1697 pilliä. Urkujen erikoisuutena on kolmannen sormion soolopillistö. Tämä omalta sormiolta soitettava pillistö oli laatuaan ensimmäinen koko Suomessa.

Siunauskappeli ja hautausmaa
Haapaveden seurakunnan siunauskappeli sijaitsee Jaananmäen hautausmaalla vanhan Pulkkilantien varrella. Matkaa Haapaveden keskustasta n. 3 km. Sulkakyläntie 118.

Leirikeskus Hammasniemi
Seurakunnan leirikeskus Hammasniemi on Ison Vatjusjärven rannalla. Vuonna 2004 leirikeskuksen laajennus antaa hyvät mahdollisuudet järjestää mitä moninaisempia tilaisuuksia ja leirejä Hammasniemen kauniissa ympäristössä.

Sankarivainajat
Vapaussodan sekä sotien 1939 - 1945 sankarivainajat on haudattu vanhassa kirkkopuistossa oleviin sankarihautoihin. Vapaussodassa kaatui 20, talvi- ja jatkosodissa 277 haapavetistä.

Kunnian Kuningas
Kunnian Kuninkaalle vihitty kirkko kehottaa yksinkertaisella ja valoisalla olemuksellaan nostamaan katseen Jumalan lupauksiin. Ylhäällä olevista monenmuotoisista ikkunoista tuleva luonnonvalo yhdistettynä kohdevaloihin luo valon ja varjojen leikin - ihmisen elämän.